Opiskelijakunta

Yleinen

Ammattiopisto Lappian opiskelijakunnan tehtävänä on edistää opiskelijoiden yhteistoimintaa ja koulutyötä. Opiskelijakunta käyttää opiskelijoiden puhevaltaa, kun koulutuksen järjestäjä kuulee opiskelijoita ennen opintoihin tai opiskelijoiden asemaan olennaisesti vaikuttavien päätösten tekemistä.

Opiskelijakunta on Lappian toiminto, johon kaikki Lappian opiskelijat kuuluvat. Jäseniltä ei peritä jäsenmaksuja.

Tule sinäkin mukaan vaikuttamaan!

Opiskelijakunnan hallitus

Opiskelijakunnan hallitus koostuu Lappian eri toimipaikkojen opiskelijoista. Hallituksen järjestäytymiskokous järjestetään tammikuussa ja kausi kestää yhden kalenterivuoden.

Opiskelijakunnan hallituksen jäsenet edustavat opiskelijoita kaikissa virallisissa tilaisuuksissa. Hallitus kokoontuu neljä kertaa lukuvuodessa ja tekevät päätöksiä opiskeluarkeen liittyen. Hallitus on päättänyt mm. hankkia kausikortteja Kallin hiihtokeskukseen ja lajittelupisteitä eri toimipaikkoihin.

Kokouksista maksetaan kokouspalkkiot ja hallituksessa toimimisesta saa osaamispisteitä sekä todistuksen osallisuudesta hallitustoimintaan.

Toimintasäännöt

Hallituksen jäsenet

Elsa Pannimaa KETELO24 (Kemi, Kivikangas), puheenjohtaja

Jenni Pessa KEHYHI25 (Kemi, Meripuistokatu)

Onni-Severi Saarenkangas TOPALI25B (Tornio)

Lauri Kreivi MUTESA25 (Muonio)

Lauri Nikula MUTEAU25 (Muonio)

Natalia Miettunen KETESA24A (Kemi, Kivikangas)

Adeliina Tapio KETESA24A (Kemi, Kivikangas)

Rilla Urpilainen TOTESA25 (Tornio)

Anni Revonniemi TOTESA25 (Tornio)

Wilma Määttä TOTETU25Roi (Tornio)

Milo Hedman LOLUMA25A (Loue)

Teea Heikkilä TOPAET25A (Tornio)

Opiskelijakunnan hallitus

Opiskelijakuntatoiminnasta vastaavat henkilöt toimipisteittäin:

Rovaniemen toimipiste: opinto-ohjaaja Marja-Riitta Mäläskä, marja-riitta.malaska(at)lappia.fi
Kemin toimipisteet: opinto-ohjaaja Jenni Alaoja, jenni.alaoja(at)lappia.fi
Tornion toimipiste: opinto-ohjaaja Jenni Ranta, jenni.ranta(at)lappia.fi
Muonion toimipiste: toimipaikkapäällikkö Ilkka Mäki, ilkka.maki(at)lappia.fi
Louen toimipiste: opinto-ohjaaja Marja-Riitta Mäläskä, marja-riitta.malaska(at)lappia.fi

Pöytäkirjat

Pöytäkirja 26.1.2023
Pöytäkirja 22.3.2023
Pöytäkirja 20.9.2023
Pöytäkirja 24.1.2024
Pöytäkirja 9.10.2024
Pöytäkirja 30.1.2025
Pöytäkirja 2.4.2025
Pöytäkirja 1.10.2025
Pöytäkirja 20.1.2026

Seuraa Lappian opiskelijakuntaa Instagramissa!